Kuten jo edellisessä viestissä kerroin että viimeisen vuoden aikana on sattunut ja tapahtunut paljon isoja asioita ja aion kyllä kertoa niistä kaikista yksitellen, mutta ensimmäisenä haluan kertoa asiasta, mikä pyörii mielessäni eniten. Vaikka en tiedä haluaisinko enää pohtia asiaa uudestaan ja uudestaan.

Aihe on nimittäin rakkaus. Isolla R:llä.

Parisuhteesta, avioliitosta, yhteisestä kodista ja perheestä huolimatta rakastuin tänä vuonna mieheen, joka ei ole aviomieheni.

Kaikki tämä tunteiden myllerrys tapahtui vasta häiden jälkeen ja täysin sattumalta. Tapasin siis sattumalta miehen, joka on itseäni muutaman vuoden vanhempi. Hän otti minuun yhteyttä, kertoi itsestään rehellisesti ja luontevasti - samalla tavalla kuin itse kertoisin itsestäni jollekin. Tavoistani poiketen en miettinyt kertaakaan jättäisinkö vastaamatta hänen viestiinsä ja vastasin. Ensin lyhyellä ja ytimekkäällä viestillä ja sen jälkeen edellistään paljon pidemmällä viestillä - ja tarkoitan oikeasti paljon pidemmällä viestillä. Tuntui aivan järjettömän luontevalta kertoa omista kiinnostuksen kohteista, mieltymyksistä ja ennen kaikkea haluista täysin tuntemattomalle ihmiselle, koska alusti asti minulla oli todella vahva tunne tästä uudesta tuttavuudesta. Kaikki meni todella nopeasti eteenpäin, etenkin tutustuminen, mutta kumpaakaan se ei tuntunut missään vaiheessa haittaavan, koska kaikki tuntui niin kliseiseltä kuin oikealta. Tuntui että elämän puuttuva palanen olisi vihdoin löytynyt ja kaikki näytti yht'äkkiä todella helpolta ja varmalta. Tuntui että yhdessä olisi päästy maailman ääriin ja yhdessä meistä olisi voinut tulla mitä vain. Tuntui että virallisesta kodista huolimatta olin nyt löytänyt sen oikean kodin. Ja sinne tunnuin kuuluvan.

Kaikista puheista ja päätöksistä huolimatta nopea eteneminen alkoi vaikeuttamaan asioita, mikään ei enää ollutkaan niin selvää kuin luultiin niiden olevan. Ensimmäistä kertaa oma avioliittoni oli halujeni tiellä, samoin kuin uudella tuttavuudellani oli hänen kiireinen elämäntyylinsä ja etenkin hänen edellinen elämänsä. Vaikka hänellä oli alkanut uusi vaihe elämässään jo pari vuotta sitten, ei mikään ollutkaan niin helppoa ja yksinkertaista kuin niiden toivottaisi olevan. Asiat mutkistuivat ja molemmilla oli paha olla.

Vihdoin olin löytänyt ihmisen, joka oli kaikissa asioissa kanssani samalla aaltopituudella - kaikki tuntui äärimmäisen helpolta ja oikealta. Ja sitä se olikin. Itseltäni meni hieman aikaa totutella ajatukseen, että ei tässä nyt mentykään alkuperäisen suunnitelman mukaan ja kuuntelin todella paljon tämän uuden tuttavuuteni viisaita ja järkeviä sanoja. Niiden kaikkien sanojen avulla opin löytämään itsestäni uusia puolia, joita olin kaivannut jo kauan ja ennen kaikkea opin sen, että onnellisuus lähtee minusta itsestäni - minun tehtävä on tehdä itseni onnelliseksi. Tiesin mitä minun tulisi tehdä, jotta tuntisin itseni onnelliseksi ja puhuimme näistä asioista paljon, mutta se ei riittänyt. Paljastui että puheet eivät olisi olleet valmiita muuttumaan teoiksi.

Tiedän että kaikki tapahtui todella äkkiä ja ennen kaikkea odottamatta, mutta ne katseet, tunteet, puheet ja teot eivät olleet valhetta kummankaan puolelta. Olin asioista niin varma, että olisin ollut valmis laittamaan vanhan elämäni, avioliiton, likoon uuden elämän takia. Uusi tuttavuus oli valmis seisomaan rinnallani kunnes alkoi elämään juuri päinvastoin kuin oli aina puhunut. Mikään ei ollutkaan enää varmaa - kaikki tuntui hyvältä, mutta riskit olivat liian suuret. Mitkä ihmeen riskit ? Elämä on täynnä riskejä ja ilman niitä elämässä ei ole mitään sisältöä.

Kun uusi tuttavuus jäi pois kuvioista muutama kuukausi sitten, ei ole mennyt päivääkään etten ole miettinyt, " uhrannut ", ajatustani hänelle. En ole varma kumman puolelta se viimeinen päätös jutulle tuli, mutta itse koen olevani paremmassa asemassa kuin hän. Vaikka huomasinkin että aviomieheni ei ole se elämäni Suurin Rakkaus, mutta kaikesta huolimatta rakastan häntä ja haluan jakaa arkeni hänen kanssaan, minulla ei ole edessä tilannetta, jossa vertaisin uutta suhdetta tähän uuteen tuttavuuteen. Ja niin paljon opin häntä tuntemaan, että tiedän hänelle käyvän näin. Tuntuu pahalta myöntää, mutta olisin valmis hänen kanssaan ihan koska vain mihin vain. Tiedän että hän ei halua avioliittoni rikkoutuvan hänen takiaan ja siihen hän uhraa oman onnensa. Elämä on täynnä valintoja ja pahalta tuntuu se, että hän tietää itsekin valitsevansa väärin. Olen pyytänyt häntä kertomaan mikäli hän joskus ymmärtää sen ettei meistä olisi voinut koskaan tulla vuosisadan rakkaustarinaa, mutta meistä molemmat tietää että hän ei koskaan pysty sitä minulle kertomaan. Hän tietää että hän olisi saanut kaiken mikäli olisi antanut itselleen mahdollisuuden olla onnellinen.

Minulta menee kauan opetella rakastamaan kahta miestä ja ennen kaikkea oppia elämään asian kanssa. En tiedä kauan siihen menee, mutta tiedän että siitä tulee vaikeaa. Ehkä jopa vielä vaikeampaa kuin se on tähän mennessä ollut. Todennäköisesti se menettämisen tuska ei poistu koskaan, mutta minun on opittava kääntämään se heikkous voimaksi ja oppia hyödyntämään sitä. Elämä ei ole helppoa, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Mutta se kipu mitä välillä tunnen - se on jo hieman liikaa. En halua ajatella että " ehkä sitten joskus ", koska sellaiseen ei ole aikaa. Jos ajattelisin joka asiasta noin, en ehtisi tehdä elämäni aikana yhtään mitään.

Rakkaus sattuu ja nyt vihdoin tiedän sen.

Elämä on välillä epäreilua.

Ensimmäinen kerta toden sanoo...

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut aloittavani blogin, koska kaikki ne asiat mitkä päässäni pyörivät vaativat tulla kuulluksi. Kieliopillisesti olen aina ollut hieman heikompi kirjoittaja, mutta sisältö on usein ollut hyvää. Olen aina ollut sellainen ihminen, jolle sattuu ja tapahtuu, joten eiköhän sisältö paikkaa ainakin ne puuttuvat pilkut. Mutta nyt kun olisi aika kirjoittaa jotain repäisevää aloitukseksi, en tiedä mitä kirjoittaa.

Pää lyö tyhjää. Ajatus ei kulje.

Voisin ehkä aloittaa kertomalla itsestäni, jotta voin palata myöhemmin tähän infopakettiin itsestäni mikäli jotain sattuu joskus unohtumaan.

Tottelen siis nimeä tinksu ja olen jo elänyt elämää niin kauan, että olen päässyt parikymmenen paremmalle puolelle jo tovi sitten. Asun Etelä-Suomessa paikassa nimeltä Kimmellyslaakso. Paikkakuntana tämä paikka on kohtalaisen suuri, mutta piirit ovat niin pienet että koen turvallisemmaksi jättää virallisen paikkakunnannimen mainitsematta. Ymmärrätte varmaan.

Perheeseeni on aina kuulunut vanhempieni ja yhden sisaruksen lisäksi myös isovanhemmat, täti perheineen sekä läheisimmät ystävät, mutta koska olen aloittanut uuden luvun elämässäni tänä vuonna niin sen vuoksi ydinperheeseeni kuuluu tällä hetkellä ainoastaan aviomies Peter sekä koira. Meidän pieni perhe pitää majaa tällä hetkellä väliaikasessa asunnossa, koska olemme nyt yrittäneet remontoida hankkimaamme puutaloa vuoden päivät. Jouluksi olisi tarkoitus päästä kotiin. Kuten viime vuonnakin.

Pitkään mietin että millä nimimerkillä ja blogin otsikolla aloittaisin kirjoittamisen, mutta sitten löysin wikipediasta Helinä-Keijun luonnekuvauksen ja tunsin samaistuvani heti. En niinkään tuohon siroon ja hentoon ulkomuotoon, vaan niihin ihka oikeisiin luonteenpiirteisiin. Englanninkielisestä versiosta sitten väänsin jo monessa muussakin paikassa tutun version tinksu - ja minun kohdalla pienellä kirjoitettuna.

Mitä yhteistä meillä on sitten Disneyn klassikon Helinä-Keijun kanssa ? Internetin ihmeellinen maailma kuvailee Helinää pippuriseksi, pelottomaksi, hauskanpitoa rakastavaksi todelliseksi ystäväksi, joka loukkaantuu helposti mutta osaa myös yhtä nopeasti pyytää anteeksi. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni pystyin heti suoralta kädeltä samaistumaan johonkin toiseen henkilöön, vaikka tässä onkin tietysti kyse elokuvahahmosta, mutta kuitenkin. Ja tässä hieman perusteluja :

Pippurinen - Osaan olla todella sähäkkä; lämpenen yhtä nopeasti kuin menetän kipinän. Osaan nostaa metelin herkästi ja kova äänisesti itselleni tärkeistä asioista ja olen valmis laittamaan kaiken likoon niiden vuoksi. Noudatan ja kunnioitan lakeja, mutta tietyissä asioissa olen eri mieltä ja vääryyden eteen taistelen mielelläni.

Peloton - Olen valmis kokeilemaan kaikkea jännää ja yleensä syöksyn tekemään asioita turhia miettimättä. Täällä ollaan kerran, enkä vielä kertaakaan ole katunut tekemiäni asioita.

Hauskanpitoa rakastava - Joko mennään ? ;)

Helposti loukkaantuva - Itselleni osaan nauraa, enkä loukkaannu itseeni kohdistuvista asioista kovinkaan helposti. Helpoiten loukkaannut tilanteissa, joissa en tule kuulluksi ja minut ignorataan täysin. Myös sopimusten epäreilu rikkominen loukkaa minua helposti.

Nopeasti anteeksipyytävä - Anteeksipyyntö ei ole ollut minulle koskaan vaikeaa ja osaan pyytää pienimmistäkin asioista anteeksi. Usein pelkällä anteeksipyynnöllä pääsee jo pitkälle ongelmatilanteissa.

Todellinen ystävä - Ystävät ovat opettaneet että verisukulaisuus ei välttämättä ole yhtä sitova ja pitävä kuin ystävyys. Läheisimmät ystävät kuuluvat minun perheeseeni ja tekisin heidän puolestaan mitä vain, milloin vain. Tuen, kuuntelen, tarvittaessa neuvon, mutta pääasia on se että olen läsnä. Koska itse olen todella rehellinen luonteeltani niin vaadin tätä myös ystäviltäni. En tietenkään ehdotonta rehellisyyttä, mutta sellaista rehellisyyttä ettei tarvitse miettiä onko toisen joka toinen sana valhetta vai ei. Olen ollut onnekas ystävien suhteen, koska omistan yhdet maailman parhaimmista ystävistä. <3

Mitä muuta sitten ? Rakastan mm. kävelyä, elokuvia ja hyviä tv-sarjoja ( eg. Good Wifw, Sons of Anarchy, Blue Bloods... ), musiikkia ( ilman en pärjäisi ! ), kirjoja sekä tietysti hyvää ruokaa. Ainakin näin aluksi mainittuna. :)

Viimeinen vuosi on ollut yksi vaikeimmista, mutta myös opettavimmista. Vaikken ihan pohjalle ole vielä pudonnutkaan niin on ollut vaikeaa ja rankkaa huomata, että ehkä en ollutkaan se ihminen joka luulin olevani. Asiat jotka luulin jo käsitelleeni ja hyväksyneeni ovatkin palanneet mieleen ja avanneet vanhoja haavoja uudelleen. Ja tällä kertaa niiden uudelleen sulkeminen on tuntunut todella vaikealta - lähes ylitsepääsemättömältä. Sokeasti luulin että ainoastaan teini-iässä voi olla tällaisia vaiheita, mutta olin todellakin väärässä. Ehkä näiden asioiden läpikäyminen aikuisiällä on jopa vielä vaikeampaa kuin nuorempana. Olen kuitenkin hyväksynyt sen että aika parantaa ja että minun on annettava sitä itselleni nyt paljon, todella paljon. 

Ehkä kuitenkin kerron kaikesta lisää seuraavissa postauksissa. Ettei ensimmäinen ole pelkästään täyttä paskaa.

Loppuun vielä yksi mun tän hetken lemppareista, jota jaksan kuunnella uudestaan ja uudestaan...